Naruhyppely on edullinen liikunnan muoto, sillä aloittamiseen tarvitaan vain tasainen alusta ja naru. Kengät on myös hyvä olla jalassa iskua vaimentamassa. Olennaisin väline, itse hyppynaru, saattaa kuitenkin olla vaikea valita, koska markkinoilla on tarjolla valtava määrä erilaisia hyppynaruja monipuolisine ominaisuuksineen ja käyttötarkoituksineen.
Narun hankinnassa ohje "mitä kalliimpi, sitä parempi" ei lähtökohtaisesti päde, sillä kalleimmat narut ovat nopeushyppelyyn optimoituja laakeroituja vaijereita, joiden hallinta on vaikeaa. Hyppiä voi muuhunkin käyttötarkoitukseen suunnitelluilla välineillä, vaikka pyykkinarulla, mutta erityisesti hyppynaruksi tarkoitettu väline tekee harjoittelusta mukavampaa. Tällä sivulla esitellään tavallisimpia hyppynarutyyppejä ja niiden ominaisuuksia.
Helminarut koostuvat ohuesta sisusköydestä ja siihen pujotetuista lähes poikkeuksetta muovisista helmistä. Helminaru on eri hyppynarutyypeistä kestävin ja monikäyttöisin. Helmet suojaavat sisusköyttä maaosuman aiheuttamilta vaurioilta, mikä lisää narun käyttöikää karkeilla alustoilla, kuten asfaltilla. Tyypillisesti polyesteristä tai nailonista valmistettu sisusköysi ei jäykisty kylmässä mahdollistaen ympärivuotisen hyppimisen myös ulkona.
Helminarua on helppo kontrolloida, sillä jäykkien helmien ansiosta se pitää pyöriessään hyvin kaarevan muotonsa. Hallittavuutta lisää helmien tuoma paino, joka auttaa hyppijää tuntemaan narun liikkeet käsissään. Lisäksi paksut ja usein värikkäät helmet on helppo nähdä nopeassakin vauhdissa, mikä sekin auttaa narun liikkeiden hahmottamisessa. Helminarun antama palaute hyppääjälle kiihdyttää oppimista ja tekee helminarusta yhden parhaista vaihtoehdoista aloittelijoille. Kuitenkin hyvän hallittavuutensa vuoksi helminaruja käytetään myös maailman huipulla, varsinkin usean ihmisen yhteistyötä vaativissa naruhyppylajeissa kuten Wheelissä.
Muihin narutyyppeihin verrattuna helminaru on painavampi ja sen pyörittäminen nopeasti siksi vaikeampaa. Mutta toisaalta, kuten lisäpainotreeni yleisesti, juuri tämä helminarun suurempi pyöritysvastus tekee siitä hyödyllisen harjoitusvälineen käsivarsien nopeuden ja kestävyyden kehittämiseen.
Helminarujen välillekin mahtuu runsaasti vaihtelua. Ilmeisimmät eroavaisuudet liittyvät narun painoon tai helmien väritykseen, joilla haetaan erilaisia pyöritysvastuksia tai ulkoasuja. Muita hienovaraisemmin narun ominaisuuksiin vaikuttavia seikkoja ovat esimerkiksi helmien pituus ja materiaali, kuinka täyteen naru on pujotettu helmiä ja kuinka helposti helmet pääsevät liukumaan sisusköyden ympärillä.
(lakritsinaru, PVC-naru, freestyle-naru)
Muovi on edullinen ja monikäyttöinen materiaali hyppynaruissa. Paksuutta ja muoviseoksen materiaalia varioimalla voidaan narun nopeutta ja pyörityksen vastusta säätää paljonkin. Tavallisimmat hyppynaruissa käytetyt muovilangat ovat PVC-muovia ja halkaisijaltaan 4-6 millimetrisiä. Paksumpiakin naruja toki on olemassa, mutta ne ovat melko harvinaisia, sillä parempaa tuotekestävyyttä tai suurempaa pyöritysvastusta varten moni valitsee mieluummin helminarun. Muovinaru voidaankin nähdä eräänlaisena välimuotona helminarujen ja vaijerien välillä: se on nopeampi kuin raskas helminaru, mutta hallittavampi kuin jäykkä vaijeri. Juuri nopeuden ja hallittavuuden tasapaino tekee muovinarusta ylivoimaisesti suosituimman vaihtoehdon kansainvälisten hyppynarukilpailuiden Single Rope Freestyle -kategoriassa, mikä selittänee termin freestyle-naru, jota muovinarusta joskus käytetään.
Muovinarun heikkous on kangistuminen ja helminarua huonompi kestävyys. Kylmettyessään muovinen naru jäykistyy, sen hallittavuus pienenee, se haurastuu ja usein katkeaa. Lämpötilan vaikutukset alkavat näkyä jo hieman nollan yläpuolella, ja pakkasessa useimmat muovinarut ovat lähes käyttökelvottomia. Myös ihanteellisissa lämpöolosuhteissa muovinaru katkeaa helminarua herkemmin. Mitä ohuempi naru ja mitä karkeampi hyppyalusta, sitä nopeammin naru kuluu poikki. Onneksi narun käyttöikä on silti melko pitkä ja vaihtonarut ovat edullisia.
Muovinarut saattavat jäykistyä myös, jos ne ovat pitkään käyttämättöminä, sillä naru osittain säilyttää sen sykkyräisen muotonsa, jossa se on ollut pitkään varastoituna. Sykkyräinen naru ei kaareudu kauniisti pyöriessään kuten helminaru, mikä puolestaan johtaa stipluihin. Jäykistymisen haittoja voidaan vähentää käyttämällä narua säännöllisesti ja säilyttämällä sitä jotakuinkin suorana. Joissain muovinaruissa on lisäksi ohut ydinlanka erilaista materiaalia, esimerkiksi nailonia, hillitsemässä hieman narun jäykistymistä ja venymistä. On kuitenkin muistettava, että muoviseoksia on erilaisia ja niiden ominaisuudet, kuten kangistuminen, saattavat vaihdella paljonkin.
Teräsvaijeri on narutyypeistä nopein. Sen käyttötarkoitus on nopea perushyppiminen ja monihypyt (kaksois-, kolmois-, nelois-, jne.), eikä se oikeastaan sovellu mihinkään muuhun. Vaijerin jäykkyys vaikeuttaa merkittävästi useimpien temppujen, kuten ristihypyn, tekemistä. Ohuimmat vaijerit ovat halkaisijaltaan vain noin millimetrin paksuisia ja niin kevyitä ja aerodynaamisia, että niiden liikkeet on vaikea nähdä tai tuntea. Tämä kontrollin puute tekee vaijerista erityisen huonon vaihtoehdon hyppynaruharrastuksen aloittamiseen. Vaijerin nopeushyödyt eivät edes ilmene ennen kuin perushyppytekniikka ja koordinaatio ovat hallussa riittävän hyvin, että ensisijainen nopeutta rajoittava tekijä ovat kädet.
Köysi on paksu, mutta melko kevyt narutyyppi, joka pyörii hitaasti sen suuren ilmanvastuksen vuoksi. Köysinarun paksuus vähentää kahvojen tarpeellisuutta: ne korvataankin joskus narun päihin sidotuilla solmuilla. Köysinarua käytetään enimmäkseen pitkänä naruna tai Double Dutchissa, jolloin pyörittäjät eivät itse hyppää narun yli, mutta se tunnetaan myös nimellä voimistelunaru johtuen sen käytöstä rytmisessä voimistelussa.
Hyppynarun voidaan yleisesti nähdä koostuvan kahdesta perusosasta, kahvoista ja itse narusta. Tietenkään kahvat eivät ole samalla tapaa välttämättömät kuin itse naru, mutta niillä parannetaan otetta narusta ja siten pyörittämisen ergonomiaa. Ne auttavat monissa tempuissa, kuten heitoissa ja risteissä, ja helpottavat narun siirtämistä hyppijältä toiselle Double Dutchin kaltaisissa yhteistyölajeissa.
Yksi tärkeimmistä kahvojen välisistä eroista on niiden pituus. Pitkän kahvan tuomasta ulottuvuudesta on etua erilaisissa risteissä tai muissa käsien liikkuvuutta vaativissa tempuissa, mutta toisaalta joskus juuri lisäulottuvuus nähdään haitallisena, koska se saattaa johtaa laiskaan pyöritystekniikkaan esimerkiksi ristihyppyä opeteltaessa. Siksi jotkut suosittelevatkin hyppynaruharrastuksen aloittamiseen lyhyitä kahvoja. Vaikka eri pituisten kahvojen ominaisuudet poikkeavat jonkin verran toisistaan, lopulta kahvan pituus on kuitenkin mielipidekysymys, eikä lyhyttä ja pitkää kahvaa voida suoraviivaisesti asettaa paremmuusjärjestykseen.
Toinen kahvojen toimintaan keskeisesti vaikuttava tekijä on tapa, jolla kahva kiinnittyy itse naruun. Narun on tärkeä päästä pyörimään vapaasti kahvan suhteen, sillä muuten se kiertyy herkästi itsensä ympärille ja solmuuntuu, mikä särkee narun pyörimiskaaren ja johtaa stipluihin. Erityisen haitallista kiertyminen on jäykissä naruissa, kuten vaijereissa. Nopeushyppelyyn tarkoitetuissa kahvoissa narun ja kahvan välistä pyörimiskitkaa minimoidaan laakeroinnilla, mutta vaijerinarujen tavoin myös laakeroinnin hyödyt tulevat esiin vasta suurissa nopeuksissa, kun käsien pyöritysnopeus ja jaksaminen muodostuvat nopeutta rajoittaviksi tekijöiksi. Laakeroiduissa kahvoissa naru myös tavallisesti kiinnittyy kahvaan suorassa kulmassa, mikä vähentää hieman pyöritysvastusta, mutta tekee samalla narusta entistä jäykemmän, virhealttiimman ja useimpiin temppuihin soveltumattoman.
Toisin kuin narun painolla, kahvan painolla ei juuri ole vaikutusta pyöritysvastukseen, koska narua pyörittävien käsien liike on hyvin pientä. Markkinoilla myytävät lisäpainotetut kahvat voidaankin nähdä myyntikikkana, sillä jo muutama naruun pujotettu muovihelmi lisää pyörimisvastusta ja haastaa käsien lihaksistoa enemmän kuin jopa kilon lisäpaino kahvoissa.
Mitä pidempi naru on, sitä raskaampi ja hitaampi sitä on pyörittää. Samalla narun pituus
vaikuttaa aina jollain tapaa hyppääjän asentoon ja hyppy- ja pyöritystyyliin. Ihanteellinen naru onkin yleisesti mahdollisimman lyhyt, joka kuitenkin mahdollistaa halutun tyylin.
Sinkkunarun pituuden määrittämisessä hyvänä lähtökohtana voidaan pitää ns. kainalomittaa, joka löydetään seisomalla molemmilla jaloilla narun päällä ja lyhentämällä sitä siten, että kahvat ulottuvat kainaloihin. Kainalomittainen naru on kuitenkin melko pitkä ja ohjaa epätaloudelliseen tyyliin, jossa kädet pyörittävät narua kauas sivuille ojennettuina. Taloudellisempi tekniikka, jossa narua pyörittävät ranteet sijoittuvat lähelle keskivartaloa, saavutetaan lyhentämällä narua ulottumaan noin vyötärön korkeudelle. Maksimaalista nopeutta tavoiteltaessa voidaan narua kuitenkin lyhentää vielä vyötärömittaakin lyhyemmäksi, mikä johtaa nopeuskilpailijoille ominaiseen kumaraan hyppyasentoon.
Hyppynaruharrastus aloitetaan usein melko pitkällä narulla, jota lyhennetään vähitellen hyppykokemuksen karttuessa. Mikään ei kuitenkaan estä aloittelijaa hyppimästä vyötärömittaisella narulla. Lyhyempiä naruja kannattaakin kokeilla jo varhaisessa vaiheessa, sillä liian pitkä naru on yksi yleisimmistä ongelmista hyppynopeuden kehittymisessä ja temppujen opettelussa.
Narun pituutta valitessa on tärkeä muistaa, että kainalomitan kaltaiset pituusstandardit ja hyppääjän pituuteen pohjautuvat ohjeet narun pituuden määrittämiseksi ovat suuntaa antavia. Lopulta narun pituus on aina mielipidekysymys, joka riippuu siitä, mitä narulla halutaan tehdä ja millaista tyyliä havitellaan. Narua ja erityisesti kahvoja valitessa kannattaakin kiinnittää huomiota narun pituuden säädettävyyteen. Useimpia naruja voi lyhentää tekemällä niihin solmuja, mutta tämä vaikuttaa narun pyörimisominaisuuksiin ja saattaa jättää joihinkin narumateriaaleihin pitkäaikaisia tai jopa pysyviä epämuodostumia. Siksi on aina parempi säätää narun pituutta siirtämällä kohtaa, johon kahva kiinnittyy.
Samat narun pituuden periaatteet soveltuvat myös pidempiin yhteistyölajeissa käytettyihin naruihin. Esimerkiksi Double Dutch narut ovat tyypillisesti pituudeltaan 4–5-metrisiä. Tätä lyhyempiä naruja käytetään ainakin nopeuskilpailuissa, ja pidempiä, jos hyppijöitä on erityisen monta.
www.ropeskipping.fi
